Matkalla Andien maassa (osa 1/3)

(Julkaisin tämän tekstin 14.10 ajastuksella, mutta tänään huomasin ettei teksti ollutkaan ilmaantunut blogiin.. Joskus ajastus on toiminut, pari kertaa ei..)

Työkaverini kysyi vähän aikaa sitten koulutuspäivässä olenko reissannut paljon. Sanoin etten ole käynyt yhtään missään. Sitten muistin etten olekaan nähnyt työkaveriani vähään aikaan. Sanoin perään että ai niin, olinhan kuukauden Chilessä alkuvuonna. Hän sanoi, että niin joo et ole ollutkaan missään.

Osornon tulivuori

 Chilen matkasta tuntuu olevan ainakin kaksi vuotta aikaa! Jo pari viikkoa reissun jälkeen puhuttiin kaverin kanssa, että matkasta tuntuu olevan todella pitkä aika. Chile tuntuu aivan eri maailmalta!

Olin Chilessä opiskelemassa vuoden 2005 ja sen jälkeen menin Chileen vielä kahdeksi talveksi. Suunnittelin jääväni Chileen, mutta kaipuu omaan kotimaahan vei voiton. En ollut käynyt Chilessä melkein neljään vuoteen kun tänä vuonna lähdin matkaan kaverini kanssa joka myös asui Chilessä muutamia vuosia sitten.

Tyynimeri Concepcionin kaupungin edustalla

Vaikka tiedän etten voisi asettua Chileen asumaan, silti ikävöin Chileä aina sitä ajatellessani. Maasta tuli jollakin tavalla toinen kotimaani. Harmittavaa, että Chile sattuu sijaitsemaan ihan toisella puolella maapalloa eikä siellä voi käydä usein.

Rakastan Chilessä luonnonmetsiä, Andien vuoria ja merta. Ihmiset ovat lämpimiä ja huolehtivaisia. Kulttuurissa on kuitenkin niin paljon kurjia puolia, että olisin tuskin sopeutunut siihen. Vaikeinta oli ihmisten epärehellisyys. Keneenkään ei saanut luottaa, minulle painotettiin. Luottamus ansaitaan ajan myötä. Suomessahan yleensä ensin luotetaan ihmisiin ja sitten luottamus saatetaan menettää jos syytä on. Onneksi löysin yhden ihanan, luotettavan chileläisen kaverin. Sain myös viimeisenä Chilen vuotena suomalaisen kaverin, joka asuu Chilessä vakituisesti.

Huerquehuen kansallispuisto Puconissa

Matkustin heti ensimmäisellä viikolla lempipaikkaani Chilessä, Puconin kylään. Se sijaitsee Villarrica- tulivuoren vieressä Andien vuoristossa. Kylä ei ole tyypillinen chileläinen kylä, sillä se on rakennettu turisteille. Puconin ympärillä on alkuperäistä maaseutua ja pientiloja. Alue on tunnettu mapucheistaan. Chilen mapuche- kansa on ainoa alkuperäiskansa, joka ei koskaan hävinnyt espanjalaisille valloittajille. Sittemmin mapuchet on nujerrettu alkoholilla ja kulttuurin näivettämisellä (kuten lähestulkoon kaikki alkuperäiskansat). Saatanpa joskus kertoilla enemmänkin mapucheista, sillä tutustuin heidän kulttuuriinsa Chilessä.

Puconin lähellä sijaitseva Villarrican tulivuori pysyi tiiviisti pilvien peitossa

 Puconissa toteutin haaveen, jota en koskaan toteuttanut silloin kun asuin Chilessä. Kipusin Villarrica- tulivuoren huipulle. Sää oli karmea eikä maisemia juuri nähnyt, mutta reissu oli silti hieno.

 Olin myös ensimmäistä kertaa vatsataudissa Chilessä, ja heikkovointinen. Opas suuttui minulle ylhäällä vuorella koska en ollut kertonut olevani kipeä.. Huipulle päästiin ainoina ihmisinä sinä päivänä, eli minä, italialainen nainen, sekä kokenut vuoristo-opas. Huipulla tuuli pelottavan voimakkaasti ja puhurit toivat rikin katkua kraaterista. Otimme nopeasti kulaukset punaviiniä oppaan pullosta ja uhrattiin loppu viini vuoren hengelle. Sitten lähdimme pian laskeutumaan jyrkkää rinnettä alas. Alhaalla kylässä aurinko paistoi ja oli helteinen ilma. Itsepintainen pilvi oli juuttunut tulivuoren ympärille. Samana iltana lilluin monta tuntia kuumissa lähteissä ja ihastelin etelän taivaan tähtiä.

Loppuviikolla tapasin uudelleen kaverini ja hänen miehensä läheisessä Lican Rayn kylässä, jossa yövyimme mökissä. Seuraavana päivänä pääsimme huikealle ratsastusretkelle. Ratsastimme halki maaseudun Villarrica- tulivuoren rinteille. Sää oli todella epävakainen ja saimme useita kuurosateita niskaamme. Minulla hölmöllä oli vain sandaalit jalassa eikä mukana ollut sadehousuja lainkaan.

Hevoset kävelivät varmoin askelin tulivuorikivikossa. Minua alkoi hirvittää vasta silloin kun näimme jyrkän rinteen ja sen juurella kuolleen hevosen. Talutin hevosen rinnettä ylös hienoon araukaria metsään. Paluumatkalla pääsimme kokemaan hieman vauhdin huumaa. Kaverini on muistellut kuinka hauskalta näytti kun otin hatustani kiinni ja sitten lähdin täyteen laukkaan hevosella.

Vanhaa laavavirta

 Seuraavana kohteena oli kaverini "Campo", Peikkokukkula. Vietimme yhden päivän kaikki yhdessä, jonka jälkeen jäimme kaverini kanssa peikkokukkulalle talonvahteiksi. Meillä oli myös 14 koiraa hoidettavana :). Vietimme lähinnä lepolomaa lueskellen ja ahmien Chilen ihania kesähedelmiä.

Sieltä matka jatkui uudestaan kohti etelää, josta pian lisää!