Korpitorpan syysillat

Korpitorpalla syysillat ovat rauhan tyyssijoita. Torpalla soi usein rauhoittava musiikki, leivinuunissa rätisee tuli, kynttilän valaisevat tupaa ja tuvan sohvalla tuhisee yksi väsynyt perro. Korpitorpan emäntä puuhailee sitten mitä milloinkin; neuloo, lukee kirjoja tai graduun liittyviä tekstejä, kiukuttelee hitaan netin kanssa tai muokkaa ottamiaan kuvia photoshopissa. 

Pimeys ei ole lainkaan masentavaa. Voisi kuvitella, että täällä korven keskellä jos jossakin iskee syysmasennus. Mutta ei, täällä pimeys on jotenkin luonnollisempaa. Usein pimeys ei ole täydellistä pimeyttä. Nyt etenkin pihalla näkee hyvin, onhan lunta ja kuukin täysi. En tiedä oikeastaan mistä se johtuu, mutta kaupungissa pimeys on pimeämpää. Ehkäpä kirkkaat katuvalot luovat enemmän kontrastia pimeyteen. Täällä maalla voi hyvin kävellä kuun valossa kotiin ilman mitään valoja. Ei edes tunnu pimeältä. 

Ajattelin kesän alussa, että olen taatusti aivan kyllästynyt torpalla asumiseen kesän lopulla. Keräsinhän kesällä graduaineistoa ja muun ajan olin töissä metsässä. Siis vietin lähes koko kesän (+ syksyn) metsässä. Mutta ei, kyllästymistä ei tapahtunut. Viihdyn erinomaisesti maalla. En haluaisi asua kaupungissa. Minusta on siis kovaa vauhtia tulossa korpitorpan erakko ;). Mietin jo hetken, että viettäisin talvenkin torpalla. Se olisi ollut oiva eksperimentti; kuinka tulla toimeen paukkupakkasilla kaivovedellä ja ilman sähkölämmitystä. Mutta ei, tämä muuttolintu taitaa pyrähtää kohti etelää!