Tänä aamuna ulkona odotti melkoinen yllätys, piha täynnä lunta! Juuri kun olin ajatellut ettei yöllä varmasti sada koska illalla taivas oli niin pilvetön. Milou hämmentyi ihan täysin. Yleensä se säntää ulos suin päin. Nyt se jäi paikoilleen torpan rappusille pitkäksi aikaa. Sen päässä taatusti raksutti, että jotain tuttua tässä on mutta MITÄ tämä on!?
Kun Perron poika tajusi mitä tämä valkoinen ihmetys on, ei riemulla ollut rajaa! Milou olikin ulkona pitkälle iltapäivään. Tarkastin vain silloin tällöin että koira on tallella. Siellä se leikki yksikseen pallonsa kanssa :). Yleensä Milou ei viihdy yksi ulkona. Tai sitten se vain istuskelee tähystyskivellään tai torpan rappusilla.Iltapäivällä lähdimme kävellen kylän keskustaan veljeni kummitädin luokse. Pidimme kahden
naisen käsityökerhoa, joimme teetä ja söimme leipomiani dallaspullia. Muutaman kilometrin kotimatkaa valaisi lumi ja kirkas kuu.
Kiitän onneani, että juuri nyt pidin kaksi lomapäivää, ja että kävin eilen kaupassa. Ei olisi ollut kivaa lähteä luistelemaan liikenteeseen kesärenkailla. Tosin unohdin täyttää vesikanisterit. Juon sitten kaivovettä keitettynä.. Lähden ihmisten ilmoille sitten kun keli on plussan puolella. Toivottavasti tiistaina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti