Lukumanian kourissa...

Ennen joulua kävin pitkästä aikaa kirjastossa ja lainasin lähemmäs kymmenen kirjaa. Vihdoinkin aikaa lukea muutakin kuin opiskelukirjoja! Harmittelin kuitenkin joulun lyhyyttä. Uuteen vuoteen tullessa huomasin yhtäkkiä nukkuvani kirjojen ympäröimänä. Nukun parvella patjan päällä ja patjaa ympäröivät kauttaaltaan kirjaröykkiöt.. Viikko uuden vuoden jälkeen vilustuin, mutta en malttanut levätä. Sittenpä olinkin pian flunssassa. Luin kuin höyrypäinen, ahmin kirjan toisensa jälkeen. Flunssa alkoi parantua, mutta sitten jämähtivät niska ja hartia. Monta päivää kitkuteltuani menin fysioterapeutille ja hän sanoi että lihakset ovat tulehtuneet. Ei siis auta muu kuin levätä ja lukea…

                                                    Kesäinen lukuhetki

Nyt kahlaan Tero Tähtisen Katmandun unet kirjaa. Sen Katmandua kuvaava osa on lumoava. Muistan itsekin Katmandussa kokemani hilpeän kevyen energian ja elävät unet joiden vertaisia en ole nähnyt milloinkaan ennen. Umayya-Abu Hannan kirja Nurinkurin on kesken, vaikka sekin on kovin mielenkiintoinen. Se raottaa ovea Israelin elämänmenoon 60-luvulla. 

Jatkoin myös Maija Asunta- Johnstonin kirjojen lukemista. Kirjat kiehtovat, koska ne kertovat maalaiselämästä unkarilaisessa kylässä. Tämä yhdistää kaksi mielenkiinnon kohdettani, elämisen maalla ja vieraat kulttuurit. On mieltä kutkuttavaa lukea ihmisten perinteisestä elämäntyylistä maalla. Ehdottomat suosikkini ovat Eija Wagnerin kirjat Italian maaseudulta. 

Katsoin joulun aikaan Täällä Pohjantähden Alla elokuvan, sekä sen jatko-osan Akseli ja Elina. Tästä innostuneena etsin kirjoja jotka kertoisivat ihmisten elämästä Suomessa ennen sotia. Löysin osuvan kirjan ”Yhden uurastajan tarina” Juho Topiaanpojasta, joka eli Heinolassa. Se on erinomainen kuvaus maalaisihmisten elämästä, niin torppareista kuin talonpojistakin. Luin myös tarinoita elämästä Heinolan kaupungissa 1800- luvun loppupuolelta sotiin saakka. Antti Hyryn Uuninkin aloitin, mutta se ei jaksanut kiinnostaa alkua pidemmälle.        

Joulukuun alussa luin Coelhon Alkemistin, taas kerran. Sitten luin ensimmäistä kertaa Coelhon 11 minuuttia. Kirjasta saamani ahaa-elämykset ja pohdiskelua vaativat asiat unohtuivat pian kun en niitä kirjannut ylös. Kuin kertauksena Coelho yllyttää unelmien toteuttamiseen. Ei pitäisi tyytyä ihan ok elämään vaan kurkotella kohti omia unelmiaan. 

Metsäriemuja ja inhottavat lumipaakut

Voi mikä riemu päästä juoksemaan vapaana metsässä! Ainoa kurja puoli lumessa ovat lumipaakut...

Intomielisen haihattelijan puutarhan perustamissuunnitelmat

Minulla oli hurjat suunnitelmat torpan pihan suhteen viime talvena. Haalin siemeniä pussitolkulla etenkin hyötykasviyhdistyksestä ja maatiainen ry:stä. Myskimalvaa, lamopeikonkelloa, auringonkukkia, rohtorastia, väinönputkea, kamomillasauniota, kehäkukkaa, monen värisiä unikkoja, kuminaa, sitruunamelissaa, timjamia,  pinaattia, basilikaa, rosmariinia, laventelia, jne jne… Suunnittelin mihin istutan mitäkin. Näkemättä pihaa ilman lumikinoksia. Tietämättä yhtään minkäsortin maata pihalla on, ja mitä istutuksia siellä mahtaa jo olla, vanhan talon pihalla. Muutama omenapuu pitää saada heti, ja ainakin lehmus! Sen sentään näin, ettei pihalla ole omenapuita.

Ja mitä tapahtui kun kevät viimein koitti. Aloin seurata ihmeissäni pihan heräämistä. Sinne tänne ilmestyi minulle tuntemattomia kasveja. Kauniita lehtoakileijoja tupsahteli sinne sun tänne erivärisine kukkineen. Kukkapenkkejä oli muutamia eri puolilla pihaa. Niissä ei kuitenkaan kasva mitään hyötykasveja. Grillipaikan taakse röyhähti kasvamaan joku suuriputkinen kasvi. Ensin säikähdin sen olevan jättiputki. Ei sentään. 

 

En oikein osannut tehdä mitään. En tiennyt miten maata pitäisi muokata, miten sijoittaisin kasvit järkevästi, en raaskinut kajota pihan valtaamiin kasveihin. Lopputuloksena oli iloisesti rehottava täysin luonnonmukainen piha, tai viidakko. Suurin osa pihasta oli luonnonniittyä, jossa kasvoi useita lääkeyrttejä. Niitystä nauttivat täysin rinnoin perhoset ja naapurissa olevat hunajamehiläiset. En tehnyt pihalle muuta kuin viikatoin sen pariin kertaan ja ajoin nurmikon kulkuväylältä. Kylvin vain lamopeikonkelloa torpan edustalle olevaan kukkapenkkiin ja sitäkin säästeliäästi kokeeksi. Ei se sieltä noussut.

En halua muokata pihaa liikaa, vaan haluaisin hallitun kaaoksen hyötykasvipuutarhan. Eli ideana olisi kylvää ja istuttaa haluamiani kasveja sopiviin paikkoihin ja sitten vain kasvattaa niitä avittamalla luontoa. En halua taistella luontoa vastaan vaan toimia sen ehdoilla. Haluaisin rakentaa puutarhan joidenkin permakulttuurin periaatteiden mukaan. Haluan käyttää tilan mahdollisimman hyvin hyödyksi. Tämä tarkoittaisi kerroksellisuutta. Esim. hedelmäpuiden alla voisi kasvaa marjapensaita ja pensaiden väleissä yrttikasveja. Sitä en tiedä, kuinka yhdistää kasveja niin että ne kaikki viihtyvät ja kasvavat. Toinen periaate liittyy tähän. Haluan yhdistellä sellaisia kasveja jotka hyötyvät toistensa seurasta. Ensinnäkin kasvien pitäisi käyttää eri resursseja maaperästä. Selkeimmin ymmärrettävä hyötysuhde on papukasvien typen sitominen maaperästä. Tietyt kasvit, kuten voimakkaasti tuoksuvat yrttikasvit, pitävät tuhohyönteisiä loitolla. Jotkin kasvit vain yksinkertaisesti hyödyttävät muiden kasvien kasvua. Tällaisia kasveja ovat ainakin kehäkukka, kurkkuyrtti, krassi ja kamomillasaunio. Toisaalla on kasveja, jotka eivät tule toimeen tiettyjen kasvien kanssa.. En tiedä selviänkö tästä kaikesta suunnittelusta yksin. Mietinkin pihasuunnitelman tilaamista. Se säästäisi varmasti aikaa ja rahaakin.

 

Ei mitään rajaa!

Syksyä jatkui yli joulun. Nyt uhkaamme hukkua lumeen! Luonnolla ei ole mitään kohtuutta toimissaan. Toisaalta – ihmisen kohtuuttomuushan luontoa ravistelee ja saa tolaltaan. Tähän suuntaanhan meidän ilmaston on arvioitu muuttuvan. Talvista tulee lauhoja ja sateisia. Eräs tuttava sanoi uskovansa Pohjois-Atlantin oskillaatioon. Se muuttaa ainakin tuulten suuntia, jotka puhaltavat Suomeen. Kyseessä on jonkin sortin ”El niño” ilmiö. Oskillaation myötä muutama vuosi on Suomessa kesällä huomattavan lämmin ja talvella kylmä. Nyt sitten mahdetaan olla siinä toisessa periodissa, jolloin talvet ovat lauhoja ja kesät kylmiä ja sateisia. Ei kiva yhtään.

No, ei ilmaston muuttumisesta sen enempää. Sää on ollut tällä viikolla mahtavien lumipaakkujen luvattua aikaa! Metsälenkit kutistuvat kun ne muuttuvat nelijalkaisen kuntosalitreeniksi. 

Reipas astuminen blogimaailmaan ja pähkinäleipä

Tänään koitti sitten vihdoinkin SE päivä! Olen pohdiskellut, väännellyt ja käännellyt ajatusta blogin kirjoittamisesta ainakin vuoden päivät. Ehdin jo hylätä koko asian seuraavin ajatuksin ”Ei minulla ole aikaa, en minä osaa kirjoittaa mitään mielenkiintoista, en edes halua että tuntemattomat ihmiset lukevat elämästäni”. Sitten koitti tämä päivä, jolloin ajatus oli aivan selkeänä päässä. NYT perustan sen blogin, sehän voi olla vaikka kuinka hauskaa kun ei ota kirjoittamisesta mitään stressiä tai suorituspaineita. Liekö flunssan samentama pää, tai uuden vuoden huuma ollut syypäänä.. ;). Mutta näin käy usein. Mietin ja mietin ja yks kaks yllättäen toimin.

Blogin otsikko valikoitui jokseenkin itsestään, vaikkakin se on vähän harhaanjohtava tällä hetkellä. Korpitorppa on talvilevossa ja sen asukkaat talvea paossa kaupunkimökissä, jota sitäkin voisi jopa kutsua jonkinmoiseksi torpaksi. Onhan se vanhan riihen hirsistä tehty ja hirmuisen pieni. Metsää on mökin kahdella puolen, mutta silti ollaan kaupunkialueella.

Otsikko ei myöskään kata sitä kaikkea mistä aion blogissa kirjoittaa. Korpitorpassa elely vie varmasti suurimman osan, mutta elämään ja niin siis myös blogiini mahtuu paljon paljon muuta. Joitakin mainitakseni: reissaaminen, retkeily ja koiran kanssa harrastaminen. Torpassa asustaa kahdeksan kuukautta vanha perron poikanen, eli espanjanvesikoira, Milou.   

Tänään löysin paitsi tieni blogikirjoitteluun, myös loistavan retkievään. Hyvä päivä! Sain inspiraation kokeilla pähkinäleipäreseptiä klo 6.30 aamulla, jonka olin löytänyt lukemastani kirjasta. Kyseessä on hiivataikina, jonka merkitystä en siinä innostuksessa ja aamuväsymyksessä tajunnut. Tottahan myöhästyin töistä ja leipä jäi hieman raa’aksi. Leipä on yllättävän hyvää ja helppoa tehdä. Leipää syödessäni keksin miten hyvän retki- tai minkä vaan evään siitä saa kun lisää taikinaan juustoa, enemmän pähkinöitä, lihaa…

Pähkinäleipä Maija Asunta-Johnstonin kirjasta Punainen jääkaappi

n. 25 g hiivaa

2 tl suolaa

1/2 l kädenlämpöistä vettä

vehnäjauhoja (ripaus karkeita, pääasiassa hienoja)

2 rkl oliiviöljyä

n. 200 gr. saksanpähkinöitä

päälle seesamin/auringonkukan/pellavan/kurpitsan siemeniä

Sekoita hiivaa ja suolaa, kunne hiiva on juoksevaa. Lisää haalea vesi ja aluksi vähän karkeita vehnäjauhoja. Lisää hienoja vehnäjauhoja kunnes taikina on tukevaa, mutta silti helposti puukauhalla sekoitettavissa. Lisää oliiviöljy ja vaivaa taikina tasaiseksi. Sekoita lopuksi joukkoon saksanpähkinät, mieluummin puolikkaina tai suurina kappaleina. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle, levittele tasaiseksi. Voit ripotella päälle esim. seesamin, auringonkukan, kurpitsan tai pellavan siemeniä. Levitä päälle leivinliina ja jätä lämpimään, vedottomaan paikkaan nousemaan. Kun taikina on kohonnut, paista hyvässä lämmössä (200 asteessa) reilu puoli tuntia. Leipä on valmista kun se on saanut kauniin ruskean värin.

Talvi"torppa"