Torpan talviuni

Torppa on uinunut sikeää talviunta, mutta nyt lämmittävät auringon säteet alkavat herätellä sitä kevääseen.   Missä ihmeessä sitten sen asukkaat viettivät pitkän talven? Tätä talviongelmaa mietin kuumeisesti syksyllä samalla kun ilmat alkoivat viiletä. Talven viettäminen torpassa olisi ollut liian extremeä, vaikka niinhän ihmiset asustelivat ennen muinoin.. Lämpö karkaa taivaan tuuliin hirsien välistä ja välikatosta. Vesi pitää hakea kaivosta ja pesuvesi pitää lämmittää saunan padassa.

Lopulta asiat järjestyivät loistavalla tavalla! Lennähdin sydäntalven ajaksi eteläisen pallonpuoliskon kesään.  Vietin leppoisaa elämää ystäväni perheen luona Peikkokukkulalla Chilessä. Seurasin nyt 6,5 kk vanhan Dominic- pojan kehittymistä, kirjoittelin gradua ja juoksentelin kukkulalla seuranani kolme koiraa. Herkuteltiin ystäväni kanssa ihanilla ruuilla (paljon kalaa, vihanneksia ja myös sushia), tehtiin retkiä merenrantaan ja juteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Tällä viikolla palasin Suomeen ja arkielämään intoa puhkuen. Pääsen vielä nauttimaan mahtavista kevättalven aurinkoisista ilmoista ja näkemään lumen sulamisen ihmeen. Vaikka on ihanaa päästä hiihtämään vielä järven jäällä, odotan lumien sulamista ja torpalle pääsyä. Odotan sormet syyhyten, että pääsen muokkaamaan palasen uutta kasvimaata ja kylvämään siemeniä maahan. Postissa on jo tulossa mahtava siemenpaketti!

Korpitorpan Miilunkainen vietti talven perrokaverinsa Leevin kanssa. Suuren suuri karvaturriainen oli vastassa heti lentokentällä ja jälleennäkemisen riemu oli molemminpuolinen. Peikkokukkulalla kun totuin pienempiin koiriin chihuihin ja kiinanharjakoiraan.

Matkalla Andien maassa (osa 3/3)

Viimeinen matkamuistelo viime vuoden Chilen reissulta..

Osornon plaza

Peikkokukkulalta suunnistin kohti etelää kahteen minulle uuteen kaupungiin, joihin kumpaankin olin halunnut tutustua jo Chilessä asuessani. Kumpikin paikka oli yllätys. Ihmettelin Valdiviassa kuinka voikaan olla mahdollista ettei talojen ikkunoissa ole kaltereita eikä pihoja reunusta edes korkeat aidat! Kaupunki on todella niin rauhallinen ettei ihmisten tarvitse pelätä murtovarkaita. Suurempi kaupunki Osorno sen sijaan on vähän turvattomampi, mutta Concepcioniin verrattuna (jossa olin opiskelemassa ja sittemmin asustelemassa vuoden ajan) ihan lintukoto. Nämä kummatkin kaupungit ovat saksalaisten siirtolaisten perustamia. Ne ovat Chilen parhaimman maidon- ja lihantuotantoalueen ytimessä. Erinomaisen alueesta tekee hyvä maa ja suotuisa ilmasto.

Osornon plazalla Maria Jesuksen kanssa

 Osornossa olin entisen vuokranantajani vieraana. Vuokrasin häneltä huonetta ollessani  metsäalan työharjoittelussa Traiguenin kylässä. Maria Jesuksesta tuli minulle Chilen äiti. Kävimme Maria Jesuksen kanssa tutustumassa läheisiin kyliin, jotka kaikki olivat saksalaisten perustamia, ja sen huomasi hyvin arkkitehtuurista. Tosin monet talot alkavat olla jo melko ränsistyneitä.

Puerto Octay

Frutillarin kylän uusi musiikkitalo

Frutillarin kylässä, taustalla Osornon tulivuori

 Chilen itäosaa hallitsee Andien vuoristo, jossa on useampi tuhat tulivuorta ja lukuisia kuumia lähteitä. Chileläiset ovatkin ahkeria kuumissa lähteissä kylpijöitä. Mekin kävimme Maria Jesuksen kanssa eräissä kuumissa lähteissä ylhäällä vuoristossa. Osa kuumista lähteistä on luonnontilaisia, mutta monista lähteistä johdetaan vesi tylsiin uima-altaisiin.

Osornosta matkustin parin tunnin matkan Valdiviaan kaverini Loretton luokse. Hän on siellä töissä metsäyhtiössä. Valdivia on tunnettu 60-luvun maanjäristyksestään, joka on yhä voimakkuudeltaan suurin koskaan mitattu maanjäristys. Sen myötä maa vajosi useita metriä Valdivian alueella. Kaikki parhaat viljelysmaat jäivät veden alle ja saksalaisten suuret maatilat köyhtyivät.

Näissä ylläolevissa kuvissa näkee minkälaisiksi suoalueiksi viljelysmaat muuttuivat, sekä yhden hylätyn aikoinaan suuren maatilan. Istun entisessä navetassa.

Näissä allaolevissa kuvissa on näkyy Valdivian markkinapaikka. Markkinoilla myydään kaikenmoisia kaloja, sekä edullisia vihanneksia ja hedelmiä. Chilessä tuotetaan runsas määrä erilaisia hedelmiä. Parhaimman laatuiset hedelmät päätyvät tietenkin ulkomaille. Vaikka Chilellä on tuhansia kilometrejä merenrantaviivaa, kalaa syodään vain vähän.

Valdiviasta palasin takaisin peikkokukkulalle, ja pian jo aloitin pitkän kotimatkan kohti pohjoista.  

HYVÄÄ JOULUA!

 Joulu on jo puolessaan; aattopäivän hässäkkä on ohi ja vietetään rauhallisia pyhäpäiviä. On aikaa tehdä juuri sitä mitä itse haluaa. Gradu saa odottaa vielä muutaman päivän kunnes käyn vihdoinkin kunnolla sen kimppuun. Olen kolme kuukautta pois töistä joten saan rauhassa keskittyä sen tekoon. 

Tässä on muutama kuva Suomen Joulupuukaupungista Heinolasta. Valaistuja joulupuita on jopa 140 kpl ja sen lisäksi muita jouluvaloja kuten tuo alimmassa kuvassa oleva valokatto Rantapuistossa. Ylläolevassa kuvassa on Suomen suurin poppeli, joka on myös Suomen suurin puu kiintokuutioissa mitattuna. Sen takaa pilkistelee nouseva kuu.

Poroja liikkeellä

Kävelin muutama viikko sitten metsässä töissä kun yhtäkkiä kuulin kilinää. Seuraavaksi näin ilmielävän poron! Lähempänä näin, että poro on aitauksessa. Se tuijotti minua hyvin uteliaana. Tällä viikolla sain selville, että kyseinen poro toimii joulupukin porona. Se on matkannut ympäri Suomen, Ouluun saakka, josta on kotoisinkin. Viime joulun se vietti Helsingissä Linnanmäellä. Olipa siitä ollut kuvakin lehdessä kun omistaja taluttaa sitä ja koiraa kadulla.
Poro on jäänyt yksin asustelemaan kun sen kaveri kuoli yllättäen. Epäiltiin, että se säikähti niin paljon sutta joka liikkui alueella. Ulkoisia vammoja porossa ei kuitenkaan ollut. Kovin oli poro-parka yksinäinen oloinen.

Tällaisia poroja meillä on kotona!

 

Marraskuista rentoutumista

Näin rennosti Milou kuunteli viime viikolla Sigur Ros:n musiikkia. Islantilainen mystinen musiikki kuljettaa mielen aavalle tundralle, luonnon rauhaan, pois työ- ja opiskelukiireistä. Tuvassa soi usein rentouttava, rauhallinen musiikki iltaisin. Lempi-iltamusiikkiani on buddhalainen mantramusiikki ja soundtrackit elokuvista Kundun ja Himalaya.

Nyt tupa on jääkylmänä, koska jouduttiin Miloun kanssa pakkasevakoiksi kaupunkiin. Olin viikonlopun poissa kotoa, eikä kylmennyt torppa enää lämmennyt sunnuntain lämmityksellä. Jos talvi jatkuu yhtä hyytävänä, palaan torpalle vasta keväällä. Keskitalven vietän muuttolintuna eteläisellä pallonpuoliskolla :).

Matkalla Andien maassa (osa 2/3)

Paluu Chilen matkan muisteloihin..

Olin siis talonvahtina ja koiranhoitajana hyvän kaverini luona maalla. Ennen kuin lähdin kohti etelää uusille seuduille tapaamaan entistä vuokranantajaani, Chilen äitiäni, sekä hyvää kaveriani Lorettoa, vietin vielä muutaman päivän Peikkokukkulalla. Yhtenä päivänä lähdimme käymään Andeilla Antucossa yhdessä suomalaisen naisen ja hänen perheensä kanssa.

Chilen hyvä puoli on se, että missä tahansa on, aina ovat meri ja Andit lähellä. Huono puoli taas on se, että kun täytyy matkustaa pohjoiseen tai etelään, matka on yleensä aina pitkä. Onhan maa 4200 kilometriä pitkä!

Maan jakaa kahteen osaan pääkaupunki Santiago, joka sijaitsee jotakuinkin keskellä maata. Sieltä pohjoiseen maa ja ilmasto muuttuvat yhä kuivemmiksi. Opiskellessani Chilessä kärsin Concepcionin rannikkokaupungin kosteasta talvi-ilmasta. Seinillä kasvava homekasvusto aiheutti monenlaisia terveysongelmia. Talvilomalla sitten liftasimme useamman päivän ajan kaverini kanssa Pohjois-Chileen Valle de Elquiin, jossa oireet helpottivat heti. Siellä oli parisenkymmentä astetta lämmintä ja ilma oli hyvin kuivaa. Onhan sitten aivan pohjoisimmassa Chilessä maailman kuivin aavikko, Atacama.

Päinvastainen tapahtuu kun lähtee Santiagosta etelään päin. Maisemat muuttuvat yhä vehreämmiksi ja ilmasto viileämmäksi. Kun matkustaa tarpeeksi kauan etelään, törmää jäätikköihin. En ole koskaan matkustanut niin kauas. Eteläisin Chile on melko erillään muusta maasta. Siellä olikin isot mielenosoitukset samaan aikaan kun olin Chilessä. Paikalliset ihmiset sanoivat että Chile on unohtanut heidät ja jättänyt oman onnensa nojaan.

Matkalla Antucoon näimme laskettelukeskuksen, hienoja sypressimetsiä sekä tämän vesiputouksen jota jäimme ihastelemaan.

Antuco on vilahtanut Suomenkin uutisotsikoissa. Antucossa menehtyi 45 armeijaa suorittavaa nuorta miestä vuonna 2005 lumimyrskyssä. Mukana oli myös naisia, mutta yksikään heistä ei kuollut. Onnettomuuden aiheutti monet seikat. Sotilailla oli kesävarusteet, he olivat märkiä ylitettyään joen, joukko joutui lumimyrskyyn jossa näkyvyys oli todella huono, ja se hajaantui. Vuoriston hurjassa lumimyrskyssä ei auttanut se, että varuskunta oli aivan kiven heiton päässä.

Antucon tragediasta muistuttavat kaksi mahtipontista muistomerkkiä. Paikalle saavuttaessa ensin tulee näkyviin chileläinen sotilas. Sen takana on taiteellisempi muistomerkki, jonka presidentti Sebastian Piñera rakennutti. Tornin sisällä tulee kummallinen tunne, sillä tuuli viuhuu siellä erikoisella äänellä.

Perheet ovat tehneet omat muistomerkkinsä paikoille, joista kuolleet ovat löytyneet. Niitä on yksittäin ja muutamia yhdessä. Nuoret yrittivät etsiä suojaisaa paikkaa maastosta, sillä heidän oli mahdotonta löytää tukikohtaa. Siellä täällä näkyvät ristit vievät ajatukset tapahtuneeseen. Keskellä kesääkin vuorilla puhalsi raaka tuuli ja oli kylmä. Kun kokemattomat nuoret huonossa vaatetuksessa joutuivat lumimyrskyyn, pakkasta oli -10 astetta.

Me palasimme suomalaisten munkkikahvien jälkeen alas lämpimään kesään.

Muodonmuutos

Milou koki suuren muodonmuutoksen viime viikolla. Lammasmaisesta karvakasasta kuoriutui ihan koiran näköinen otus ja vieläpä melko atleettinen sellainen. Tällä kertaa en trimmannut Milouta itse vaan vein sen tutulle trimmattavaksi. Trimmaus sujui muuten hyvin, mutta Milou oli syödä trimmaajan sormet kuonoa trimmattaessa..

Vaikka trimmauksesta on jo viikko aikaa, Milou tuntuu vieläkin vähän vieraalta koiralta.. Muodonmuutos on niin valtava. Pidän enemmän pitkästä turkista, mutta tuo lyhyt turkki on todella kätevä näillä kurailmoilla. Vielä joskus haluan antaa turkin kasvaa oikein kunnon pitkäksi rastaturkiksi.