HYVÄÄ JOULUA!

 Joulu on jo puolessaan; aattopäivän hässäkkä on ohi ja vietetään rauhallisia pyhäpäiviä. On aikaa tehdä juuri sitä mitä itse haluaa. Gradu saa odottaa vielä muutaman päivän kunnes käyn vihdoinkin kunnolla sen kimppuun. Olen kolme kuukautta pois töistä joten saan rauhassa keskittyä sen tekoon. 

Tässä on muutama kuva Suomen Joulupuukaupungista Heinolasta. Valaistuja joulupuita on jopa 140 kpl ja sen lisäksi muita jouluvaloja kuten tuo alimmassa kuvassa oleva valokatto Rantapuistossa. Ylläolevassa kuvassa on Suomen suurin poppeli, joka on myös Suomen suurin puu kiintokuutioissa mitattuna. Sen takaa pilkistelee nouseva kuu.

Poroja liikkeellä

Kävelin muutama viikko sitten metsässä töissä kun yhtäkkiä kuulin kilinää. Seuraavaksi näin ilmielävän poron! Lähempänä näin, että poro on aitauksessa. Se tuijotti minua hyvin uteliaana. Tällä viikolla sain selville, että kyseinen poro toimii joulupukin porona. Se on matkannut ympäri Suomen, Ouluun saakka, josta on kotoisinkin. Viime joulun se vietti Helsingissä Linnanmäellä. Olipa siitä ollut kuvakin lehdessä kun omistaja taluttaa sitä ja koiraa kadulla.
Poro on jäänyt yksin asustelemaan kun sen kaveri kuoli yllättäen. Epäiltiin, että se säikähti niin paljon sutta joka liikkui alueella. Ulkoisia vammoja porossa ei kuitenkaan ollut. Kovin oli poro-parka yksinäinen oloinen.

Tällaisia poroja meillä on kotona!

 

Marraskuista rentoutumista

Näin rennosti Milou kuunteli viime viikolla Sigur Ros:n musiikkia. Islantilainen mystinen musiikki kuljettaa mielen aavalle tundralle, luonnon rauhaan, pois työ- ja opiskelukiireistä. Tuvassa soi usein rentouttava, rauhallinen musiikki iltaisin. Lempi-iltamusiikkiani on buddhalainen mantramusiikki ja soundtrackit elokuvista Kundun ja Himalaya.

Nyt tupa on jääkylmänä, koska jouduttiin Miloun kanssa pakkasevakoiksi kaupunkiin. Olin viikonlopun poissa kotoa, eikä kylmennyt torppa enää lämmennyt sunnuntain lämmityksellä. Jos talvi jatkuu yhtä hyytävänä, palaan torpalle vasta keväällä. Keskitalven vietän muuttolintuna eteläisellä pallonpuoliskolla :).

Matkalla Andien maassa (osa 2/3)

Paluu Chilen matkan muisteloihin..

Olin siis talonvahtina ja koiranhoitajana hyvän kaverini luona maalla. Ennen kuin lähdin kohti etelää uusille seuduille tapaamaan entistä vuokranantajaani, Chilen äitiäni, sekä hyvää kaveriani Lorettoa, vietin vielä muutaman päivän Peikkokukkulalla. Yhtenä päivänä lähdimme käymään Andeilla Antucossa yhdessä suomalaisen naisen ja hänen perheensä kanssa.

Chilen hyvä puoli on se, että missä tahansa on, aina ovat meri ja Andit lähellä. Huono puoli taas on se, että kun täytyy matkustaa pohjoiseen tai etelään, matka on yleensä aina pitkä. Onhan maa 4200 kilometriä pitkä!

Maan jakaa kahteen osaan pääkaupunki Santiago, joka sijaitsee jotakuinkin keskellä maata. Sieltä pohjoiseen maa ja ilmasto muuttuvat yhä kuivemmiksi. Opiskellessani Chilessä kärsin Concepcionin rannikkokaupungin kosteasta talvi-ilmasta. Seinillä kasvava homekasvusto aiheutti monenlaisia terveysongelmia. Talvilomalla sitten liftasimme useamman päivän ajan kaverini kanssa Pohjois-Chileen Valle de Elquiin, jossa oireet helpottivat heti. Siellä oli parisenkymmentä astetta lämmintä ja ilma oli hyvin kuivaa. Onhan sitten aivan pohjoisimmassa Chilessä maailman kuivin aavikko, Atacama.

Päinvastainen tapahtuu kun lähtee Santiagosta etelään päin. Maisemat muuttuvat yhä vehreämmiksi ja ilmasto viileämmäksi. Kun matkustaa tarpeeksi kauan etelään, törmää jäätikköihin. En ole koskaan matkustanut niin kauas. Eteläisin Chile on melko erillään muusta maasta. Siellä olikin isot mielenosoitukset samaan aikaan kun olin Chilessä. Paikalliset ihmiset sanoivat että Chile on unohtanut heidät ja jättänyt oman onnensa nojaan.

Matkalla Antucoon näimme laskettelukeskuksen, hienoja sypressimetsiä sekä tämän vesiputouksen jota jäimme ihastelemaan.

Antuco on vilahtanut Suomenkin uutisotsikoissa. Antucossa menehtyi 45 armeijaa suorittavaa nuorta miestä vuonna 2005 lumimyrskyssä. Mukana oli myös naisia, mutta yksikään heistä ei kuollut. Onnettomuuden aiheutti monet seikat. Sotilailla oli kesävarusteet, he olivat märkiä ylitettyään joen, joukko joutui lumimyrskyyn jossa näkyvyys oli todella huono, ja se hajaantui. Vuoriston hurjassa lumimyrskyssä ei auttanut se, että varuskunta oli aivan kiven heiton päässä.

Antucon tragediasta muistuttavat kaksi mahtipontista muistomerkkiä. Paikalle saavuttaessa ensin tulee näkyviin chileläinen sotilas. Sen takana on taiteellisempi muistomerkki, jonka presidentti Sebastian Piñera rakennutti. Tornin sisällä tulee kummallinen tunne, sillä tuuli viuhuu siellä erikoisella äänellä.

Perheet ovat tehneet omat muistomerkkinsä paikoille, joista kuolleet ovat löytyneet. Niitä on yksittäin ja muutamia yhdessä. Nuoret yrittivät etsiä suojaisaa paikkaa maastosta, sillä heidän oli mahdotonta löytää tukikohtaa. Siellä täällä näkyvät ristit vievät ajatukset tapahtuneeseen. Keskellä kesääkin vuorilla puhalsi raaka tuuli ja oli kylmä. Kun kokemattomat nuoret huonossa vaatetuksessa joutuivat lumimyrskyyn, pakkasta oli -10 astetta.

Me palasimme suomalaisten munkkikahvien jälkeen alas lämpimään kesään.

Muodonmuutos

Milou koki suuren muodonmuutoksen viime viikolla. Lammasmaisesta karvakasasta kuoriutui ihan koiran näköinen otus ja vieläpä melko atleettinen sellainen. Tällä kertaa en trimmannut Milouta itse vaan vein sen tutulle trimmattavaksi. Trimmaus sujui muuten hyvin, mutta Milou oli syödä trimmaajan sormet kuonoa trimmattaessa..

Vaikka trimmauksesta on jo viikko aikaa, Milou tuntuu vieläkin vähän vieraalta koiralta.. Muodonmuutos on niin valtava. Pidän enemmän pitkästä turkista, mutta tuo lyhyt turkki on todella kätevä näillä kurailmoilla. Vielä joskus haluan antaa turkin kasvaa oikein kunnon pitkäksi rastaturkiksi.

Korpitorpan syysillat

Korpitorpalla syysillat ovat rauhan tyyssijoita. Torpalla soi usein rauhoittava musiikki, leivinuunissa rätisee tuli, kynttilän valaisevat tupaa ja tuvan sohvalla tuhisee yksi väsynyt perro. Korpitorpan emäntä puuhailee sitten mitä milloinkin; neuloo, lukee kirjoja tai graduun liittyviä tekstejä, kiukuttelee hitaan netin kanssa tai muokkaa ottamiaan kuvia photoshopissa. 

Pimeys ei ole lainkaan masentavaa. Voisi kuvitella, että täällä korven keskellä jos jossakin iskee syysmasennus. Mutta ei, täällä pimeys on jotenkin luonnollisempaa. Usein pimeys ei ole täydellistä pimeyttä. Nyt etenkin pihalla näkee hyvin, onhan lunta ja kuukin täysi. En tiedä oikeastaan mistä se johtuu, mutta kaupungissa pimeys on pimeämpää. Ehkäpä kirkkaat katuvalot luovat enemmän kontrastia pimeyteen. Täällä maalla voi hyvin kävellä kuun valossa kotiin ilman mitään valoja. Ei edes tunnu pimeältä. 

Ajattelin kesän alussa, että olen taatusti aivan kyllästynyt torpalla asumiseen kesän lopulla. Keräsinhän kesällä graduaineistoa ja muun ajan olin töissä metsässä. Siis vietin lähes koko kesän (+ syksyn) metsässä. Mutta ei, kyllästymistä ei tapahtunut. Viihdyn erinomaisesti maalla. En haluaisi asua kaupungissa. Minusta on siis kovaa vauhtia tulossa korpitorpan erakko ;). Mietin jo hetken, että viettäisin talvenkin torpalla. Se olisi ollut oiva eksperimentti; kuinka tulla toimeen paukkupakkasilla kaivovedellä ja ilman sähkölämmitystä. Mutta ei, tämä muuttolintu taitaa pyrähtää kohti etelää!

Uusi harrastus

Päätin aloittaa syksyn piristykseksi uuden harrastuksen, jota voi tehdä torpalla. Olen tutustunut harrastukseen viitisen kertaa viimeisen muutaman vuoden aikana ja joka kerta olen ajatellut, että tätähän voisi alkaa harrastaa. Kyseessä on siis jousiammunta! Paitsi että se on hauskaa tekemistä, ajattelin että se voisi kehittää keskittymiskykyä. Voipa se parhaimmillaan olla jopa meditatiivista. Jousiammunta on yksi zen-buddhalaisuuden harjoituksen muoto. Muita ovat mm. teeseremonia ja kukkien sidonta.. Luen parhaillaan kirjaa Zen ja jousella ampumisen taito. Ja yritän osua maalitauluun..

Olen harjoitellut ammuntaa muutamana päivänä ja totesin jo, että kyllä se harjoittelua vaatiikin! Ammun n. 10 metristä isoon tauluun ja silti melkein aina joka toinen nuoli menee ohi taulun. Yleensä nuoli singahtaa taulun yli vaikka kuinka tuntuu että tähtäsin ihan samaan kohtaan kuin silloin kun nuoli osui tauluun.. Ampuminen on mukavaa, joskaan sitä ei jaksa tehdä kovin kauaa. Jousi pitäisi vetää selän lihaksilla niin että käsi on rentona. Veto tuntuu selässä mutta kyllä se tuntuu melkoisesti myös käsivarressa. Sitten se kauemmin kestävä osuus ei olekaan niin hauska, nimittäin nuolien etsiminen metsästä! Nytkin metsässä on kaksi nuolta joita en löytänyt iltahämärässä.  

Rakentelin tuon taustan yhdestä vanhasta patjasta ja viidestä solumuovimakuualustasta. Laitoin kaksi patjaa päällekkäin ja niiden päälle neljä kerrosta makuualustaa. Sitten käärin koko komeuden kolmeen makuualustaan. Käytin sitomiseen ilmastointiteippiä. Enpä tiedä kauan se kestää, mutta hienosti se ainakin toimii. Jousikaupan myyjä sanoi, että solumuovimakuualustaa täytyy olla ainakin 10 cm kerros.

Sitten on toinen uudehko harrastus, jossa Milou on päätähtenä. Nimittäin agility! Kävimme agilityn alkeiskurssin kesällä, mutta sitten harrastus jäin kiireiden takia tauolle. Ensi viikolla jatketaan agilityä uudessa porukassa. Toivon vaan, ettei siellä ole ketään blondia narttua johon Milou ihastuu. Alkeiskurssilla oli valkoinen belginarttu, joka häiritsi hyvin vahvasti Miloun keskittymistä..